Paluu hoitovapaalta työelämään

Mun on pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta jo pidemmän aikaa, mutta toisaalta ehkä ihan hyvä että on lykkääntynyt, nyt olen saanut tunnustella uutta arkea vähän pidempään. Mä olin poissa töistä yhteensä vuoden ja neljä kuukautta. Siihen mahtui mun kesäloma, jolta jäin sairasloman kautta vanhempainvapaalle ja siitä lopulta vielä hetkeksi hoitovapaalle.

Mä palasin työelämään marraskuun alussa miehen jäädessä kuukaudeksi isyyslomalle. Tää järjestely oli musta tosi hyvä, sain aloittaa työt rauhassa stressaamatta siitä miten lapsi sopeutuu päiväkotiin. Koko marraskuun tein täyttä viikkoa, mutta joulukuun alussa kun taapero sitten aloitti päivähoidossa, tiputin tunteja niin että pidän viikossa yhden vapaapäivän.

Vajaa viikko on ollut tosi hyvä ratkaisu! Mulla on pääsääntöisesti aina keskiviikko vapaata. Työ- ja päiväkotiviikko ei tunnu ollenkaan niin raskaalta kun tekee viikon kahden päivän pätkissä. Ekaksi toivoin että olisin saanut vakkarivapaan perjantaille, mutta se on niin suosittu vapaapäivänä niin sain keskiviikon ja nyt oon siihen enemmän kuin tyytyväinen.

Minni oli vuoden ja yhden kuukauden kun mä palasin töihin ja musta se oli meille hyvä hetki. Vaikka hän olikin vielä kovin pieni niin osasi kuitenkin jo kävellä ja on aina ollut niin sosiaalinen eikä ole vierastanut niin arvelin, että isompia ongelmia ei tulisi. Täytyy myöntää että mulla alkoi jo vähän kaatumaan seinät päälle ja kaipasin päiviini vähän muutakin kuin kotia. Tää sama tunne mulle tuli seitsemän vuotta sitten kun esikoinen oli saman ikäinen. Myös palkkapäivää alkoi olla ikävä. Kotihoidontuella ei kovin herroiksi elellä.

Musta ensimmäinen työaamu oli jännittävä. Oli outoa lähteä kotoa niin että muu perhe jäi nukkumaan ja kävellä kaduilla ilman rattaita. Ja se kun metroon pääsi kipittämään portaita pitkin! Muistan hyvin sen ekan aamun ahaa-elämyksen kun meinasin aluksi suunnata hissille niin kuin rattaiden kanssa olin tottunut. Oli hassua miten kaikki asiat töissä tuli jostain selkäytimestä vaikka omasta mielestä olin ollu ikuisuuden poissa. Mua jännitti osaanko mä enää yhtään mitään, mutta huvituin kun tajusin ohjeistavani ensimmäistä asiakasta röntgenkuvaukseen täysin samoilla lauseilla kuin lähes 1,5 vuotta aikaisemmin!

Olin ekat viikot töissä ihan fiiliksissä siitä, ettei kukaan seurannut mun perässä vessaan ja sain syödä lounaani lämpimänä yhdellä istumalla. Ja edelleen töihin paluu tuntuu siltä että se oli oikea ratkaisu, mutta en mä haluaisi tehdä vielä täyttä työviikkoa. Nyt on hyvä tasapaino työn ja kodin välillä ja lapset on vaan hetken pieniä. Ehdin myöhemminkin tehdä viittä päivää.



Töihin on kiva mennä ja vielä kivempi sieltä on tulla kotiin! Jaksan touhuta lasten kanssa ihan erilailla ja tehdä kotiaskareita kun saan välillä käydä tekemässä jotain muuta.


Sanna
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Synnytys

Tästä tulee vähän pidempi pätkä. Kirjotan synnytyskertomuksen vielä kun se on suht tuoreessa muistissa. Kaikki ei menny ihan nappiin, mutta ...