Mukipajan valmiit mukit

Tammikuun puolella oltiin Emman kanssa viettämässä laatuaikaa mukipajan merkeissä. Käytiin koristelemassa mukeja valmiilla siirtokuvilla (pääset postaukseen tästä ) ja lupasin vielä kuvat valmiista mukeista. Nyt mukit ovat tulleet poltosta ja olleet pari viikkoa käytössä. Eipähän tule toisia samanlaisia vastaan!


Täytyy myöntää, että mulla toi kuvilla koristelu lähti ehkä hieman lapasesta :D Laitoin paljon erilaisia kuvia, niin paljon kun mukiin mahtui, eikä siinä ollut päätä eikä häntää. Kukat, ilmapallot ja avaruusoliot sulassa sekametelissä keskenään! Musta niitä kuvia oli vaan niin kiva leikata ja kiinnittää mukiin, että en hirveästi miettinyt lopputulosta…


Sen sijaan tää Emma tekemä muki, jossa aiheena merenelävät, on musta aivan ihana! Tää vei kyllä voiton mennen tullen!! Niin harkitusti ja kekseliäästi tehty. Kerrassaan kaunis! <3


Sanna


Julkaisen lapsistani kuvia ja annan samalla muille luvan tehdä samoin?

No mun mielestä en anna siihen lupaa ihan vaan sillä että itse julkaisen, mutta koska sain kommentin joka viittasi tähän suuntaan, aloin pohtimaan asiaa vähän enemmän.

Mä julkaisen lapsistani kuvia somessa, mutta aina hyvin harkitusti. Taaperon kasvot näkyvät paljonkin, mutta esikoisen kohdalla, joka täyttää tänä vuonna jo yhdeksän vuotta, olen ollut tarkempi enkä laita hänestä usein suoria kasvokuvia ja kysyn häneltä itseltään luvan julkaisuun.

Tämä tapaus, joka herätti mut miettimään asiaa oli se kun törmäsin instagramissa kuviin, jossa esikoiseni esiintyi muutaman muun lapsen kanssa hyvin tunnistettavasti. Koska kuva ei ollut ketsuppitahroineen mielestäni kovin edustava, enkä pitänyt siitä että se oli someen päätynyt ilman että lapseltani tai minulta oli asiaa kysytty, huomautin nätisti asiasta ja pyysin seuraavan kerran rajaamaan lapseni pois. Mutta se vastaus minkä sain.. Sain perusteluksi sen, että koska nuorempi lapseni on "melkoinen sometähti" niin ei osannut ajatella että haittaisi jos hän lisäisi kuvia esikoisestani. Jäin pohtimaan, että ajatteleeko monikin tosiaan näin? Ja miten ne muut lapset kuvissa, tiesikö, heidän vanhemmat edes että heidän lapsensa esiintyi somessa.

Mun mielestä 1-vuotiasta ja 8-vuotiasta ei voi verrata keskenään. Tämä nuoremman lapseni "sometähteys"  ei musta anna minkäänlaista lupaa muille julkaista kuvia esikoisestani. Tai kummastakaan. Jos mä julkaisen, ei tarkoita sitä että säkin voit ilman että kysyt. En myöskään ajattele niin että jos sä julkaiset usein itsestäsi selfien, niin myös mä voin lisätä kuvia susta mitään kysymättä. Sama asia, vai?

Koululainen alkaa musta olemaan jos sen verran iso lapsi, että haluan hänen yksityisyyttään hieman varjella. Ei mene kauaa kun hänen ikätoverit ovat itse somen käyttäjiä. Jos lisään hänestä kuvan vaikka instaan, harkitsen tarkkaan ja usein valitsen kuvan jonka olen ottanut takaapäin, niin ettei kasvot näy suoraan. En myöskään kirjoita tänne hänen henkilökohtaisuuksiaan. Siinä missä kirjoitin nuoremman lapsen vauvavuoden neuvolakuulumiset tänne, ei olisi tullut mieleenkään tulla kirjoittamaan kouluterveydenhoitajan käynnistä. Ja varmasti ajan saatossa rajaan myös nuoremman näkyvyyttä.



Mulla on ollut pitkään luonnoksissa "miksi esikoiseni ei juurikaan näy" -teksti, mutta tässähän tuo nyt tuli pääpiirteittäin samalla.

Mitä mieltä sä oot aiheesta? Onko sulle ok, jos joku perheen ulkopuolinen lisää kuvia sun lapsista tai vaikka susta itsestäsi?


 
Sanna



Paluu hoitovapaalta työelämään

Mun on pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta jo pidemmän aikaa, mutta toisaalta ehkä ihan hyvä että on lykkääntynyt, nyt olen saanut tunnustella uutta arkea vähän pidempään. Mä olin poissa töistä yhteensä vuoden ja neljä kuukautta. Siihen mahtui mun kesäloma, jolta jäin sairasloman kautta vanhempainvapaalle ja siitä lopulta vielä hetkeksi hoitovapaalle.

Mä palasin työelämään marraskuun alussa miehen jäädessä kuukaudeksi isyyslomalle. Tää järjestely oli musta tosi hyvä, sain aloittaa työt rauhassa stressaamatta siitä miten lapsi sopeutuu päiväkotiin. Koko marraskuun tein täyttä viikkoa, mutta joulukuun alussa kun taapero sitten aloitti päivähoidossa, tiputin tunteja niin että pidän viikossa yhden vapaapäivän.

Vajaa viikko on ollut tosi hyvä ratkaisu! Mulla on pääsääntöisesti aina keskiviikko vapaata. Työ- ja päiväkotiviikko ei tunnu ollenkaan niin raskaalta kun tekee viikon kahden päivän pätkissä. Ekaksi toivoin että olisin saanut vakkarivapaan perjantaille, mutta se on niin suosittu vapaapäivänä niin sain keskiviikon ja nyt oon siihen enemmän kuin tyytyväinen.

Minni oli vuoden ja yhden kuukauden kun mä palasin töihin ja musta se oli meille hyvä hetki. Vaikka hän olikin vielä kovin pieni niin osasi kuitenkin jo kävellä ja on aina ollut niin sosiaalinen eikä ole vierastanut niin arvelin, että isompia ongelmia ei tulisi. Täytyy myöntää että mulla alkoi jo vähän kaatumaan seinät päälle ja kaipasin päiviini vähän muutakin kuin kotia. Tää sama tunne mulle tuli seitsemän vuotta sitten kun esikoinen oli saman ikäinen. Myös palkkapäivää alkoi olla ikävä. Kotihoidontuella ei kovin herroiksi elellä.

Musta ensimmäinen työaamu oli jännittävä. Oli outoa lähteä kotoa niin että muu perhe jäi nukkumaan ja kävellä kaduilla ilman rattaita. Ja se kun metroon pääsi kipittämään portaita pitkin! Muistan hyvin sen ekan aamun ahaa-elämyksen kun meinasin aluksi suunnata hissille niin kuin rattaiden kanssa olin tottunut. Oli hassua miten kaikki asiat töissä tuli jostain selkäytimestä vaikka omasta mielestä olin ollu ikuisuuden poissa. Mua jännitti osaanko mä enää yhtään mitään, mutta huvituin kun tajusin ohjeistavani ensimmäistä asiakasta röntgenkuvaukseen täysin samoilla lauseilla kuin lähes 1,5 vuotta aikaisemmin!

Olin ekat viikot töissä ihan fiiliksissä siitä, ettei kukaan seurannut mun perässä vessaan ja sain syödä lounaani lämpimänä yhdellä istumalla. Ja edelleen töihin paluu tuntuu siltä että se oli oikea ratkaisu, mutta en mä haluaisi tehdä vielä täyttä työviikkoa. Nyt on hyvä tasapaino työn ja kodin välillä ja lapset on vaan hetken pieniä. Ehdin myöhemminkin tehdä viittä päivää.



Töihin on kiva mennä ja vielä kivempi sieltä on tulla kotiin! Jaksan touhuta lasten kanssa ihan erilailla ja tehdä kotiaskareita kun saan välillä käydä tekemässä jotain muuta.


Sanna
 

Onko mulla suurentunut keliakian riski? -Otin selvää!


*Postaus on tehty yhteistyössä Medigoon kanssa.


Mä sain viime vuoden puolella mahdollisuuden selvittää onko mulla geneettisesti suurentunut riski sairastua keliakiaan.

Keliakia on sairaus, jossa viljatuotteiden sisältämä valkuaisaine gluteeni vaurioittaa ohutsuolen nukkaa henkilöillä, joilla on perinnöllinen alttius sairaudelle. Suolinukan tuhoutuminen voi aiheuttaa häiriöitä ravintoaineiden, kuten raudan ja D-vitamiinin imeytymisessä ja sitä kautta niiden puutosta. Ainoana hoitona keliakiaan on pysyvästi gluteeniton ruokavalio. Se kuulostais pahalta, koska rakastan pastaa yli kaiken!

Tätä testiä oli kiva päästä tekemään ja tutkimaan! Mä sain mun testin I love me-messuilta Medigoon osastolta. Heidän verkkokaupasta www.medigoo.com/fi/ löytyy kattava valikoima terveydentilan pikatestejä.

Testin mukana tuli selkeät ohjeet ja kaikki tarvittava. Mun piti vaan pari vanupuikkoa pyöritellä posken limakalvolla ja pakata palautuskuoreen ja viedä postilaatikkoon.

Mitä DNA-näytteestä sitten tutkittiin?
Näyte analysoitiin HLA-haplotyyppien osalta varmistamaan tai poissulkemaan keliakian mahdollisuus. Tämän testin avulla voi suurella (99%) varmuudella poissulkea keliakian mahdollisuuden, jos näytteestä ei löydetä HLA- DQ2/DQ/DQ8 -haplotyyppejä. Muut HLA-haplotyypit eivät aiheuta geneettisesti suurentunutta riskiä keliakiaan.


Tulosraportti tuli mulle parissa viikossa sähköpostitse ja siinä oli selkeästi selitetty mitä näytteestä löytyi.

Multa löytyi HLA-DQ/ ja HLA-DQ8-haplotyypit, mikä tarkoittaa sitä, että mulla on geneettisesti suurentunut keliakian riski! Testin perusteella ei siis voida sulkea pois keliakian mahdollisuutta.

Multa löytyi kaksi niistä HLA-haplotyypeistä, jotka löytyy lähes jokaiselta keliakiapotilaalta. Tää ei kuitenkaan suoraan tarkoita, että mulla olisi nyt keliakia. Toki nyt tarkkailen tarkemmin onko mulla oireita jotka viittaisi keliakiaan ja hakeudun lääkärin vastaanotolle herkästi jos epäilykset herää.
Siihen asti syön pastaa ja pitsaa ihan huoletta, ruokavaliota ei ole syytä tämän perusteella lähtee muuttamaan, ennen kuin on keskustellut lääkärin kanssa.

Tämä, että mulla on suurentunut riski keliakiaan geeneissä on toki myös lapsia ajatellen tärkeä tieto, koska heilläkin on suurentunut riski sairastua.


Sanna


Mukipaja -laatuaikaa esikoisen kanssa


 
Voi miten kiva lauantaipäivä takana! Me osallistuttiin Emman kanssa mukipajaan, jonka mun ystävä bongas instagramista. Mukipajassa sai suunnitella ja koristella valkoisen mukin siirtokuvilla. Puuha oli helppoa ja hauskaa ja tosi hyvä idea ohjelmanumeroksi vaikka jollekkin juhlapäivälle!

Homma aloitettiin etsimällä siirtokuva-arkeista mieleisiä kuvia ja leikkaamalla ne irti toisistaan. Valikoimaa oli vaikka millä mitalla ja kuvien lisäksi pöydällä oli väriarkkeja, joista pystyi lisäämään väriä mustarajaisten kuvien taakse tai leikkaamaan erilaisia yksittäisiä kuvioita mukiin. Vain mielikuvitus on rajana tässä hommassa!

Kun oli jonkinlainen suunnitelma kuvista mitä mukiin oli tulossa, laitettiin siirtokuvat kuva kerrallaan vesiastiaan, jotta taustapaperi irtoaisi ja sieltä nostettiin ja asetettiin mukille. Kuvat painettiin kiinni käsipaperin avulla, niin että vesi tuli kuvan ja mukin välistä pois ja tarkistettiin ettei jäänyt ryppyjä tai kuplia. Emmakin suoriutui omasta mukistaan täysin ilman apuja.

 
Osa kuvista oli keltaisella arkilla, mutta se väri tulee poistumaan kun mukit menevät vielä polttouuniin. Lopputuloksen näkee sitten vasta kun saadaan hakea valmiit mukit, mutta uskon että niistä tulee tosi hienot! Emman muki valmistui kalateemalla ja mun mukiin näytti tulevan vähän sitä sun tätä :D Voisin kuvata valmiit mukit vielä myöhemmin blogiin!



Matkalla kotiin tajusin, että tää oli ensimmäinen kerta kun tehtiin Emman kanssa kahdestaan jotain Minnin syntymän jälkeen. Monet kerrat ollaan kyllä puhuttu, että pitäisi päästä kahdestaankin lähtemään pois kotoa (muuallekkin kuin kauppaan yms.), mutta arkisin ilman Minniä on tosi vaikea lähteä mihinkään ja viikonloput on mennyt siihen että ollaan oltu koko perhe yhdessä. Jatkossa varmaan täytyy ihan suunnitella säännöllisesti sitä äiti-tytär-aikaa, koska olihan tuo silmin nähden onnellinen jakamattomasta huomiosta! <3



Sanna
 
 
 
 

Päiväkodin aloitus



Päiväkotitaivalta on jo muutama viikko takana. Aloitus meni yllättävän kivuttomasti, niin lapselta kuin vanhemmiltakin. Minni aloitti päivähoidon joulukuun alussa ja on hoidossa neljänä päivänä viikossa. Sen lisäksi että viikottain on yksi vapaapäivä, on tähän aikaan mahtunut itsenäisyyspäivä, sairasloma korvatulehduksen ja flunssan takia sekä kahden viikon joululoma. Aika kevyesti ollaan siis aloitettu eikä päiväkodissa olla ehditty vielä olemaan kyllästymiseen asti.

Saatiin päiväkotipaikka aika läheltä meidän kotia, ihan kävelymatkan päästä. Ei ollut meidän toiveissa top kolmosessa, mutta oon helpottunut että saatiin kunnallinen paikka kuitenkin meidän alueelta, eikä jouduta kuskaamaan kauemmas. Meidän vuorotöiden takia on tärkeetä ettei matkaan mene aikaa, koska iltapäivät on välillä ihan minuuttiaikataulua. Aamut on onneks rennompia eikä taaperoa tarvii viedä ikinä ennen yhdeksää päiväkodille. Eikä mun iltavuoropäivinä tarvitsisi siihenkään aikaan, mutta päiväkodissa halutaan että lapsi on viimeistään silloin paikalla, niin pääsee päivän toimintaan alusta asti mukaan. Itsestä vaan tuntuu välillä niin oudolta viedä lapsi hoitoon ja tulla sitten ihan yksin kotiin. Ehkä mä siihenkin totun ja opin hyödyntämään sen oman ajan :)

Ennen hoidon aloitusta saatiin viikon ajan tutustua päiväkotiin. Aina päivä päivältä pidempiä aikoja aloittaen tunnista ja lopulta Minni harjoitteli päiväunien nukkumista päiväkodissa muiden lasten kanssa. Eniten ehkä jännittikin se miten Minniltä sujuu itsekseen nukahtaminen kun kotona se ei päivisin käy ihan käden käänteessa, mutta päiväkodissa se on kuulemma sujunut oikein hyvin. Varmaan muiden lasten esimerkki toimii! Musta on muutenkin huikeeta miten nopeasti näinkin pienet oppii oikeat toimintatavat. Esimerkiksi sen, että jokaisella lapsella on päiväkodissa oma eläinkuva joka on mm. omassa lokerossa, potassa, kenkien paikalla ja lattiassa siinä kohdalla missä on lapsen paikka istua lauluhetken aikana. Minni oppi tosi hienosti että hänen hänen vaatteet menevät sinne missä on leppäkerttu ja että laulupiirissä hän istuu leppiksen päälle.


Esikoisen päiväkotiajoista alkaa olemaan jo sen verran aikaa, että piti oikein miettiä mitä sinne päikkyreppuun pitikään pakata. Nämä nyt ainakin:

-Vaihtovaatteita. Paitoja/bodeja, housuja/sukkiksia ja sukkia.
 
-Tossut.
 
-Kurahousut, sadetakki ja hanskat.
 
-Paketillinen vaippoja. Meidän päiväkoti toivoo teippivaippoa.
 
-Tutti päiväunia varten sekä yöpuku. Päiväkodissa nukutaan usein pelkällä vaipalla tai pikkuhousuilla niin halutessaan voi viedä yöpuvun lapselle.
 
-Omat voiteet, jos tarvetta.
 
-Nyt ajateltiin laittaa myös pillipullo mukaan, koska selvästikkään nokkamukista juominen ei vielä oikein suju ja lapsi on janoinen kotiin päästyään.
 
 
Ja kaikki tämä tietenkin nimikoituna! Se olikin aika projekti, mutta onneksi nykykään on käteviä (ja hienoja!) tarroja nimikointia varten.
 
 
Tää kuva on ekalta tutustumispäivältä.

Minni oli vuoden ja kaksi kuukautta vanha aloittaessaan päiväkodissa. Vaikka hän onkin vielä kovin pieni niin musta tää oli meille just hyvä aikaa aloittaa. Ne aamut kun Minni on jäänyt päiväkodille itkuisena voi varmaan laskea yhden käden sormilla, joten tähän asti aamut on sujuneet hienosti. Toki takapakkia voi tulla ja kuulemma onkin yleistä että alku menee paremmin ja sitten kun lapsi tajuaa että tää järjestely on tullut pysyvästii kuvioihin, saattaa häntä alkaa harmittamaan, mutta koitetaan pitää positiivinen mieli! Ja mun lyhyempi työviikko tekee viikoista kevyempiä. Me pidetään Minnin kanssa (pääsääntöisesti) aina keskiviikko vapaana. Se katkaisee mukavasti viikon ja päiväkoti/työpäivät menee kevyissä kahden nipuissa ja välissä on hengähdyspäivä. Vähän viimetingassa keksin sen vaihtoehdon, mutta onneksi se järjestyi. Nyt vaan toivotaan ettei saada ihan jokaista pöpöä mikä kiertää päiväkodissa!


Sanna

 


Taaperon hampaiden hoito -sis. alekoodin


*Postaus tehty yhteistyössä Foreon kanssa.

Kirjoitan aiheesta joka on hammashoitajan ammattini puolesta lähellä sydäntä ja josta ei ainakaan mun mielestä puhuta tarpeeksi. Lasten hammashoidosta, siitä joka tapahtuu kotona ja on vanhemman vastuulla.

Esimerkkinä meidän taapero.<3




Meidän aamu alkaa hampaiden pesulla. Hampaat pesee aina aikuinen, niin taaperon kuin koululaisenkin. On tärkeää että lapsi harjoittelee harjaamista myös itse, mutta lapsen hienomotoriikka ei ole riittävän hyvä huolelliseen hampaiden puhdistukseen ainakaan ennen kymmentä ikävuotta. Siksi on tärkeää, että aikuinen tekee sen tai isomman lapsen kohdalla vähintään tarkistaa lapsen harjaustuloksen. Pari minuuttia aamuin illoin ei ole paljon siitä, että lapsi saa hampaansa säilymään ehjinä toivottavasti mummoksi/papaksi saakka!

Taaperolle annostellaan sipaisu fluorihammastahnaa harjalle ja harjataan järjestelmällisesti joka puolelta, muistaen että hampaassa on useampi harjattava pinta ja ienrajoja unohtamatta.

Me saatiin Foreolta pari kuukautta sitten käyttöön Foreo Issa mikro sähköhammasharja, joka on suunnattu alle 5-vuotiaille lapsille ihan vauvasta alkaen. Vaikka kyseessä on sähköhammasharja niin tällä harjataan kuten tarvallisella harjalla pienin edestakaisin vedoin. Mulla on aina kaikkea uutta kohtaa epäilykseni, mutta silikoniharjakset ja harjan värähtely on kyllä tehnyt puhdasta jälkeä. Lisäks hampaiden pesua aina ennen inhonnut taapero alkoikin tykkäämään siitä hommasta! Uskon että se johtuu harjan sirosta ja pehmeästä muotoilusta. Värinällä voi myös hieroa ikeniä helpottaen hampaiden puhkeamisesta aiheutuvaa kipua ja kutinaa. Harjalle siis olisi ollut käyttöä jo ennen kuin yksikään hammas oli harjattavissa.

Foreo Issa mikro hammasharjassa ei ole irtoavia osia, joten sen voi huoletta antaa myös taaperon käteen. Meillä ainakin taapero tykkää lopuksi itse "harjailla". En kuitenkaan jättäisi valvomatta, sillä en tiedä kuinka harjan silikoni kestää puremista. Yllättävän kovat voimat nimittäin jo noinkin pienillä!

Harjan kiinteää harjaspäätä ei pysty vaihtamaan, mutta silikonin hygienisyyden vuoksi samaa harjaa voi käyttää pidempään kuin perinteistä. Hampaiden pesun jälkeen vain harjan huolellinen huuhtominen ja säilytys kuivassa.


Hampaiden pesusta päästään aamupalaan ja päivän muihin aterioihin. Pyritään pitämään ateriat säännöllisinä ja napostelu poissa. Näin vältytään turhilta happohyökkäyksiltä. Aterian päälle viimeiseksi annetaan ksylitolpastilli (voi laittaa taaperolle pienemmiksi murusiksi) katkaisemaan happohyökkäyksen. On myös tärkeää muistaa ettei mene maistelemaan lapsen lusikasta tai tyrkkää omaa lusikkaa lapsen suuhun. Ei pääse ne reikäpöpöt sitten vaihtamaan omistajaa :)

Illalla viimeisenä ennen nukkumaan menoa vielä hampaiden harjaus fluoritahnalla. Sitten raikkaalla suulla nukkumaan!

Se käytetäänkö pienellä lapsella fluorihammastahnaa kerran vai kahdesti päivässä, riippuu tahnan fluoripitoisuudesta. Alle 3-vuotiaille suositellaan kerran päivässä tahnaa jonka fluoripitoisuus on 1000-1100ppm, mutta koska meidän käyttämässä tahnassa on fluoria vain puolet tuosta, ollaan käytetty sitä aamuin illoin.



Alekoodilla HELMENS11 saat 11% alennuksen Foreon tuotteita myyvästä eleven.fistä.
Koodi on voimassa 20.1.2019 asti ja koskee normaalihintaisia tuotteita (poislukien foreo fofo, olaplex).
 
 
 
Sanna


Synnytys

Tästä tulee vähän pidempi pätkä. Kirjotan synnytyskertomuksen vielä kun se on suht tuoreessa muistissa. Kaikki ei menny ihan nappiin, mutta ...