Kaverisynttärit -menin sieltä mistä aita on matalin

Meillä vietettiin keskiviikkona esikoisen kaverisynttäreitä. Yleensä suunnittelen juhlia monta viikkoa, ostan koristeita ja pyrin tekemään tarjottavia itse ja stressaan. Vaan en nyt! Tää syksy on ollu jotenkin niin hektinen, että päätin ottaa rennommin. Päivä kyllä lyötiin lukkoon ajoissa ja kutsut sujautettiin koululaisen reppuun kavereille jaettavaksi, mutta siinäpä se. Me käytiin synttäreitä edeltävänä iltana kaupassa ostamassa tarjottavia ja kotoa kaapeista keräsin aiemmista juhlista jääneitä kattaus- ja koristelutarvikkeita.
 

Huomasin muutossa, että meidän kaapeissa on vaikka minkälaista kertakäyttömukia ja servettiä jne. ja olis ollu hölmöä ostaa taas uusia. Miten niitä kertyykin aina niin kovin? Pöytä katettiin tällä kertaa niin, että lautaset ja mukit (osa muovisia ja osa pahvisia) olivat vähän sinnepäin samaa sävyä, mutta ei siitä ihan hullun näköinen tullut.

Koska synttäreitä juhlittiin keskellä mun työviikkoa, heti työpäivän jälkeen, oli kaikki tarjottavat sellaisia mitkä saatiin vaan nopeasti pöytään. Sipsien, karkkien ja muiden perus synttäriherkkujen lisäks paistettiin kaksi pakastepizzaa lapsille ja ne meni kuin kuumille kiville. Kaikki vaikutti tosi tyytyväisiltä, vaikka ei sen enempää panostettu tarjottaviin.


Ohjelmana oli pari yksinkertaista leikkiä, kuten "aasinhäntä"-pelistä versio, jossa yritettiin laittaa yksisarviselle sarvi paikoilleen ja lasten toiveesta limbokisa. Ihan vaan sekin, että oltiin puhallettu lattialle ilmapalloja, näytti saavan paljon liikettä aikaiseksi ja aika hyvin muutenkin tän ikäiset keksii  tekemistä jos ei ihan koko aikaa ole jotain ohjattua.


Oli kiva huomata, että juhlien järjestäminen hoituu myös huomattavasti vähemmällä stressaamisella ja hössöttämisellä. Ei sillä loppupeleissä oo väliä mätsääkö pillit ilmapalloihin ja ootko leiponu edellispäivänä yömyöhään vai menny sieltä mistä aita on matalin, hyvä fiilis ratkaisee, vai mitä!

Sanna


Yksi viikonloppu, kolme juhlapäivää

Meillä oli aika juhlan täyteinen viikonloppu, kun jokaisena päivänä perjantaista sunnuntaihin juhlittiin eri juhlia! Meille juhlat tarkoittaa perheen kanssa yhdessäoloa ja hyviä ruokia. Huikea viikonloppu takana siis!

Perjantaina oli mun syntymäpäivä. Juho oli hoitanu mun työpäivän aikana viikonlopun ruokaostokset ja päästiin aloittamaan hurja juhliminen heti kun pääsin aamuvuorosta töistä :D Koska oli mun päivä, sain päättää mitä syödään ja valitsin, niinkuin myös vuosi sitten, sushin! Sen lisäks että se on mun lempiruoka, niin sitä on kiva tehdä. Se on enemmänkin askartelua kuin ruuanlaittoa, niin sopii mulle oikein hyvin.. Mä kun en yleensä tykkää kokkailla.


Lauantaina oli Juhon synttärit. Tää on niin hassu sattuma, että meillä on peräkkäisinä päivinä synttärit ja aina vitsailen et se varastaa mun juhlahumun :D Kävi vähän kumma juttu ja Juho halus lähtee ihan omasta ehdotuksestaan Ikeaan! Ihan ennenkuulumatonta, oon vieläkin vähän epäilevä, että oliko tässä joku koira haudattuna :D
Ikealla kiertelyn ja lihapullien jälkeen rauhotuttiin kotiin ja paistettiin pihvit ja kaveriksi laitettiin paahdettuja uunijuureksia. Tämä oli Juhon toiveruoka, joka maistui lapsia myöten kaikille.

Sunnuntaina olikin sitten isänpäivän vuoro. Tytöt anto aamulla Juholle kortin, jossa oli kutsu brunssille. Meillä oli pöytävaraus fazerilla, eikä se tuottanu pettymystä tälläkään kertaa. Isänpäiväbrunssi oli vähän tavallista juhlallisempi. Brunssin jälkeen kierreltiin vielä hetki kaupoilla, jonka jälkeen mentiin kotiin ja laitettiin sauna lämpenemään hyvissä ajoin iltapäivällä. Oon niin onnellinen tuosta miehestä, siitä millainen isä ja miehenmalli mun tytöillä on. <3


Nyt on syöty hyvin ja ladattu akut uutta työviikkoa varten, jaksaa taas pitkälle! <3

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!


Sanna


Lokakuun lempparit

Ajattelin alkaa tekemään postaussarjaa, jossa kerron kuukauden lempijutuista. Voisin postata aina näin kuunvaihteessa menneen kuukauden lempparit, joita voi olla joku erityinen tapahtuma, uusi hankinta kotiin, meikit joihin oon tykästyny tai vaikka hyvä ja mieleen painunut illallinen, mitä vaan josta oon erityisesti innostunut.
 Tässä lokakuun lempparit:
Ihan ekana I love me -messut. Siellä pääsin käymään vasta nyt ensimmäistä kertaa vaikka vuosia jo houkuttanut käydä. Esikoisen synttärit on vaan aina niihin aikoihin ja ne tietysti menneet edelle. Tänä vuonna synttäreitä juhlittiin jo viikkoa aiemmin, niin vietettiin kiva äititytärpäivä messuja kierrellen. Lapsellekkin oli paljon mielenkiintoista nähtävää ja Emma oli ihan onnessaan kun sai messuilla glittermeikin ja hiuksiin pinkin raidan.
Banaanin tuoksuiset vartalojutut!
En tiedä mikä juttu tää nyt on, mutta oon näköjään haalinut paljon banaanin tuoksua iholle. Organic shopin korjaava Body Desserts Banana Milkshake -vartalovoide tuoksuu niin hyvältä, että mun tekis mieli maistaa! Se levittyy hyvin ja jättää ihon samettisen pehmeäksi. Luomulaatuinen banaaniuute ennalta ehkäisee kuivaa ja hilseilevää ihoa ja on just nyt todella tarpeen. Mulla ainakin tää kylmä, kostea ja tuulinen syksy kuivattaa ihoa ihan hirveästi. I love me -messuilta löytyi myös uutena tuttavuutena Korealainen TONYMOLY kosmetiikkasarja, jolla on aivan tosi suloisia eläin- ja hedelmäpakkauksia. Söpöyden lisäks nää on myös laadukkaita ja toimii iholla. Mun mukaan tarttu kosteuttava, hoitava ja suojaava käsivoide hauskassa banaanituubissa sekä huulivoide, Näistä tuli kertaheitolla sellaisia tuotteita, joiden haluan lyötyvän aina mun laatikosta!
FOREO LUNA Play Plus -kasvoharja
Tästä oon haaveillu pitkään ja aina välillä hypistellyt kaupassa, mutta en ole raaskinut ostaa. Tämäkin päätyi mulle messuilta, kun oli hyvässä tarjouksessa. Mä oon käyttäny tätä nyt parin viikon ajan aamuin illoin ja huomaan kyllä eron kasvojen iholla. Varsinkin nyt alkuun iho on alkanut työntämään epäpuhtauksia enemmän pintaan, mutta se kuuluu asiaan. Kasvot tuntuu tosi puhtailta ja hyvinvoivilta pesun jäljeen. "FOREO LUNA on ensimmäinen kasvojenpuhdistusharja, joka käyttää T-Sonic™-pulssia ihon käsittelyyn. Innovatiivisen teknologian ansiosta harja on yhtäaikaa sekä hellävarainen että tehokas, minkä ansiosta ihosta tulee pehmeä, sileä ja puhdas. Innovatiivinen ihonpuhdistuslaite auttaa myös ennaltaehkäisemään ihon ikääntymistä. Pehmeästä silikonista muotoiltu puhdistusharja syväpuhdistaa, poistaa kuolleet ihosolut ja saa kasvot hehkumaan. Materiaalinsa ansiosta laite on jopa 35 kertaa tavallista kasvoharjaa hygieenisempi." 
Olen ihastunut!
Tyttöjen synttärit
Tää ei varmaan hirveemmin selittelyjä kaipaa, olihan se ylivoimaisesti lokakuun kohokohta kun päästiin juhlimaan meidän molempia pieniä tyttöjä! <3
Tässä nämä lokakuun ykkösjutut, katsotaan mitä marraskuu tuo tullessaan. :)
Sanna
Seuraa meitä myös:

Taaperon talvivaatteet

Marraskuun eka. Saatiin jo aavistus luntakin maahan ja vaikka se ehti sulaa pois yhtä nopeasti kuin tulikin, on nyt viimeistään hyvä aika tarkistaa että taaperolle on kaikki tarvittavat ulkokamppeet talveksi. Viime talvi meni Minnillä hyvin pitkälti lämpöpussissa pötkötellessä, mutta nyt varustuksen on oltava jotain ihan muuta. Lastenvaateviidakko on valtava ja mielipiteitä siitä mikä on hyvän mallinen kenkä ja mikä haalari pitää lämmön parhaiten ja kestää kulutusta, on niin paljon että tässä menee ihan pyörälle päästä.

Haalari / Name it
 
Kengät / Kuoma
 
Me ostettiin tän talven haalari jo viime talvena alesta. Kun molemmat lapset on lokakuisia, pystyi esikoisen neuvolakortista vähän ennustamaan minkä kokoinen kuopus olisi seuraavana talvena. Vaikka eihän lapset aina kasva samassa tahdissa niin ei tuo koko ihan metsään mennyt. Nyt hieman reilu haalari menee varmasti koko tämän talven. Tämä meidän haalari siis vuosikkaalle 86 cm. Haluttiin tumman sävyinen haalari, koska taapero varmasti konttaa ja kaatuilee paljon ulkoilessa. Lisäks tärkeenä hyvä vesipilari sekä teipatut saumat.
 
Kengiksi päädyttiin hankkimaan Kuomat. Totesin ne jo esikoisen taaperoaikana hyviksi ja kevyiksi kävellä. Jalka pysyi aina lämpinä ja musta ainakin niiden tumma vahvike hylkii hyvin vettä ja likaa.
 
Kypärämyssy / Gugguu
 
Hanskat / Polarn O. Pyret
 
Toppahanskat valittiin vähän reilumpaa kokoa, jotta väliin menee tarvittaessa ohut lapanen kovemmilla pakkasilla lämmittämään. Oon todennu vetoketjulliset hanskat käteviksi, niin pienen peukalonkin saa helposti omalle paikalleen. Kypärämyssy on musta hyvä pienillä lapsilla, koska se pysyy hyvin menossa mukana ja suojaa hyvin koko pään, niskan ja kaulan.
 
Näiden lisäks tietenkin sit villahaalari ja villasukat yms. tarvittaessa lisää lämpöä tuovat vaatteet löytyy vielä esikoisen vanhoista.
 
Suomen talvi kun voi nykyään olla ihan mitä vaan, niin pitää varmaan vielä ostaa ainakin kurahousut, loskakeleille. Ja kuukauden päästä alkavaa päiväkotitaivalta varten kaikkeen (niin näihin kun sisävaatteisiinkin) on laitettava nimikointi, siinä onkin projektia!
 
 
Näin hienon sovituskuvan sain taaperosta kun kokeiltiin vaatteita! Ihan pyysin että saisko äiti ottaa kuvan, niin alkoi kikattaa ja painoi itsensä lattiaan :D
 
Sanna
 
 
 
 

Synnytys

Tästä tulee vähän pidempi pätkä. Kirjotan synnytyskertomuksen vielä kun se on suht tuoreessa muistissa. Kaikki ei menny ihan nappiin, mutta ...