Vauvavuoden ekat treffit

Minnin syntymästä on kohta puoli vuotta. Yhtä pitkä (tai vähän pidempikin) aika on siitä kun ollaan oltu kahdestaan Juhon kanssa ulkona. Tai oli, nyt siihen tuli muutos kun oltiin lauantaina vauvavuoden ekoilla treffeillä!

Oon vain kerran aiemmin tän melkein puolen vuoden aikana poistunu kotoa ilman vauvaa hurjaksi kolmeksi tunniksi. Silloin Juho oli kotona tyttöjen kanssa, joten nyt vähän jännitti kun oltiin molemmat lähdössä.

Jännityksen ja innostuksen sekaisin tuntein siistimmät vaatteet päälle, punaa huuliin ja menoksi!

Minni jäi ekaa kertaa mummun ja papan hoiviin, kun me painettiin ovi kiinni ja suunnattiin metrolla kohti Kallion Kolmatta Linjaa. Sielä sijaitsee meidän tämän hetken lemppari ravintola Kolmon3n.

Silloin harvoin kun poistutaan kahdestaan johonkin on ihana panostaan hyvään ruokaan!


Syötiin pitkän kaavan mukaan ja yritettiin olla miettimättä lapsia. Ihan kiva välillä jutella kahdestaan ilman keskeytyksiä rauhallisessa ympäristössä.

Kotona sitä tulee syötyä nopeasti samalla maissinaksuja lattialta keräillen ja Minniä viihdyttäen. Siinä samalla jutellaan päivän asiat kilpaa ja aina ei tiedä ketä kuuntelis :D Nyt meille tarjoiltiin viisi annosta toinen toistaan ihanempia ruokia ja saatiin keskittyä vain siihen hetkeen. Vaikka Kolmon3n on melko pieni ja tiivis ravintola, siellä oli tälläkin kertaa rauhallinen tunnelma ja meitä palveltiin hyvin.


Ei oltu montaa tuntia poissa kotoa, mutta vitsit mitkä piristävät voimat tuommoisellakin on!

Kotona kaikki oli mennyt hienosti ja meitä oli vastassa oikein tyytyväiset lapset. Ja mummu ja pappakin oli ihan voimissaan. Uskalletaan siis tehdä tämä uudestaan!

Näitä tilaisuuksia ei ihan liikaa ole isovanhempien asuessa satojen kilometrien päässä. Täytyy mennä aina tilaisuuden tullen ja etenkin vauvavuotena parisuhteeseen panostaminen on tärkeää. Muuten se saattaa unohtua johonkin katkonaisten öiden ja pyykkivuorten taa. Me tehdään tästä tapa, joten mummit ja kummit huomio! <3


Sanna♡

10 faktaa minusta

Mä tykkään lukea ihmisistä näitä, joten kirjoitan myös oman.

1. Jos saan jonkun idean päähäni, mun on pakko toteuttaa se mielellään heti.

2. Oon äitiyslomalla hammashoitajan työstä.

3. En juo kahvia vaikka mut kai luokitellaan aikuiseks ja oon kaiken kukkuraks äiti.

4. Mutta oon pahasti addiktoitunu pepsi maxiin.

5. Rakastan kuunnella junakuulutuksia. Niistä tulee aina jotenki hyvä mieli.

6. Mä en tykkää halata. Enkä ylipäätään tykkää siitä, että muhun kosketaan.

7. Tykkään siivoomisesta ja varsinkin pienten kivien helinä imurinputkessa on musiikkia korville.

8. En lue kirjoja. Paitsi Pottereita, niitä mä rakastan!

9. Niin paljon, että mulla on suojeliusloitsu tatuoituna käsivarteen.

10. Voisin elää suklaalla ja sushilla.


Yllättikö jokin?

Sanna♡

Ajatuksia isosta ikäerosta

Tapasin juuri sattumalta vanhan tutun, joka odotti toista lastaan esikoisen ollessa nyt 9-vuotias ja hän kysyi miten oon kokenu lasten ison ikäeron.
Emmalla ja Minnillä on aika tarkkaan seitsemän vuotta ikäeroa. Aika paljon siis!
Aloin miettimään ison ikäeron eri puolia, mutta sitä kun ei näin jälkikäteen pienemmäksi saa, niin päätin keskittyä niihin parempiin.

Muutama juttu siis ison ikäeron hyvistä puolista meidän perheessä!

Rauskausaikana oli ihanaa kuinka kiinnostunu Emma oli siitä miltä vauva milloinkin näytti ja minkä kokoinen oli. Luettiin yhdessä eri raskausajansovelluksista miten vauva kehittyi ja havainnollistin usein jollain hedelmällä tai esineellä kuinka iso (tai no pieni) vauva oli milloinkin. Raskausviikolla 27 otettiin myös Emma mukaan kun käytiin yksityisellä ultrassa katsomassa millaiset piirteet vauvalla on. Emma odotti vauvaa koko ajan todella innolla ja oli ylpeä tulevasta isosiskon roolistaan.


Kutiaakohan pikkusisko mahan läpi?

Oli ihanteellista, että mä olin jääny äitiyslomalle just ennen Emman kouluun menoa. Pystyin saattamaan joka aamu ja olin vastassa kun kellot soi kotiin pääsyn merkiksi. Enään en saata tai hae, mutta Emman lyhyiden päivien takia on kiva, että kotona on aina joku. Läksytkin sujuu näin varmasti paremmin.


Emma on alusta asti ollut innokas hoitamaan vauvaa. Siitä on ollut ihan hirvittävän suuri apu ihan vaan vaikka niinkin, että on viihdyttänyt Minniä, jos mulla ollut siivoottavaa, pyykin laittoa tai muita kotitöitä.

Jokaisessa sisarussuhteessa varmasti on mustasukkaisuutta, niin tässäkin! Mutta koska Emma on jo sen ikäinen, että ihan oikeesti ymmärtää puhetta, on nää asiat pystytty keskustelemaan läpi ja Emma ymmärtää, että välillä pikkusisko vaan tarvii sitä huomioo enemmän kuin hän.




Emma sai pitkään olla ainokainen ja sai kaiken huomion. Nyt se on jo niin iso tyttö, että kulkee paljon harrastuksissa ja kavereilla. Niinä hetkinä keskitytään täysillä Minniin. Isolla ikäerolla ollaan pystytty nauttimaan pikkulapsiajasta yksi kerrallaan.

Useimmat vauvat valvottaa öisin jonkin verran. Vaikka Minni on ihan superhyvä nukkuja, niin yösyöttöjä jaksaa paremmin kun tässä on taukoa edellisistä valvomisista muutama vuosi ja takana on hyvin nukuttuja öitä.
 
Sit vielä se, että kaikki tuntuu uudelta ja jännittävältä kun edellisestä vauva-ajasta on kauan. Sitä vaihtaa innolla jokaisen vaipan ja siivoo keittiön lattialle lennelleet ruuanpalat tai paidanhelmaan liimaantuneen maissinaksun. Jokainen uusi kiljahdus tai kuolaa roiskiva päristely on ihan Vau!


♡♡

Uskon, että näistä tulee vielä tosi läheisiä isompina, vaikka eivät istukkaan yhtä aikaa hiekkalaatikolla!

Sanna♡


Synnytys

Tästä tulee vähän pidempi pätkä. Kirjotan synnytyskertomuksen vielä kun se on suht tuoreessa muistissa. Kaikki ei menny ihan nappiin, mutta ei tää mikään kauhukertomus tule olemaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Pe 6.10.2017 raskausviikolla 39+5 heräsin aamulla siihen, että vähän kolotti ja juili mahaa. Mutta näin oli ollu aikaisempinakin aamuina, joten en ihmetelly. Olin nukkunu tosi monta yötä pikku pätkissä ja aloin olla ihan loppu koko raskauteen.

Ihan normaalit aamutoimet. Laitettiin Emma kouluun ja Juho lähti töihin.

Aamupäivän aikana sain jonkunlaisia supistuksia, mutta ne tuli ja meni miten sattu ja vaikka olivat vähän kipeitä niin tiesin, että ne ei vielä johda mihinkään. Väli vaihteli 4 minuutista 15 minuuttiin ja kesto oli vain puolen minuutin luokkaa.

Siivoilin ja pidin itteni liikkeessä, ettei nää vähäsetki supistukset olis lopahtanu. Taisin laittaa Juholle töihin viestiä, että "tuskin tänään, mutta jos viikonlopun aikana saatais vauva syliin!".

Iltapäivän puolella supistukset harveni ja tuli suunnileen 20min välein, mutta olivat sentään pidempi kestoisia. Lähdin pienelle kävelylle tehostaakseni niitä ja samalla reissulla hain Emman koulun iltapäiväkerhosta kellon ollessa 15:00. Kotiin päästyä teki jo aika kipeetä ja passitin Emman meidän makkariin, annoin tabletin käteen ja kuulokkeet päähän. Sielä se autuaan tietämättömänä katseli lastenohjelmia.

Kello oli puoli neljä kun tiesin, että nyt oikeesti tapahtuu. Laitoin Juholle viestin "kuolen!" ,mutta samalla totesin, et se voi varmaan olla loppuun sakkaa eli 18:00 asti töissä.

Klo 16:00 aloin miettimään Emmalle hoitajaa. Eka yritys ei tuottanu tulosta. Sit puhelua toiselle kaverille voisko hän tulla Emman seuraks. No sehän sopi Sallalle.."Onks miul tunti vai kaks aikaa tulla?"...No ei ole, tuut nyt vaan heti ku pääset!! :D

Klo 16:40 soitin naistenklinikalle ja sieltä toivottivat tervetulleeksi! Sitten Juholle viestiä, että nyt onkin ehkä parempi jättää työvuoro kesken ja tulla kotiin. Tässä vaiheessa hypin kotona seinille ja pyörin huoneesta toiseen. Kaikista paras oli Emman huone ja parvi, jonka reunassa pysty roikkumaan ja heiluttelemaan samalla lantioo.

Juho tuli kotiin ja alettiin soittamaan taksia. Ei jääty enään odottamaan Sallaa, kun tiedettiin että on jo lähellä ja Emma on sen verran iso, että pärjää pieniä hetkiä yksinään.

Oltiin sairaalalla noin 17:50 ja ilmotin reippaasti tiskillä, että synnyttämään pitäis päästä. Meidät ohjattiin odotusaulaan pariks minuutiks, mutta en sit pystyny siinä sohvalla istumaan, vaan heiluin ympäriinsä ja nojailin seiniin. Sit tuli kätilö ja katsoi hetken ja mietti, että mennäänkö ollenkaan tarkkailuun vai suoraan saliin. Idiootti minä totesin, että mennään vaan sen tarkkailun kautta, ihan ku tästä olis enää ollu paluuta! No mentiin ja kätilö laitto käyrille ja tutki kohdunsuun olevan 3-4cm auki ja totesi homman etenevän vauhdilla. "Täällä koneella lukee, että sä haluat yrittää ilman lääkkeellistä kivunlievitystä.." JOO EN!! "Ai milloinkas sä oot vaihtanu mieles?" NO TOSSA PUOLINELJÄLTÄ. Tän jälkeen kätilö kerto, että yrittää parhaansa, mutta välttämättä ei ehditä puuduttaa ennen ku vauva on sylissä, A-P-U-A!

Klo 18:05 siihen tutkimuspedille lorisi lapsivedet. No tulipa sekin koettua, ihan ku olis pissiny alleen. Ja sitä oli sit ihan joka puolella ja kätilö vitsaili millanen sottapytty oon. Tää meidän kätilö oli aivan huippu ihana ja heitti vitsiä koko ajan! Ja sit samalla myös sellanen napakka ja sano tiukasti miten tulee toimia. Just sellasta kätilöö olin toivonutkin. Vaihdoin päälle sairaalakoltun ja heitin tarkkailuhuoneen roskikseen legginssit, joilla olin kulkenu viimeset kolme viikkoa, kun olivat ainoat mukavat päällä. Niissä oli jo useita reikiä haaroissa, mutta olin päättäny, että ne kestää menossa mukana loppuun asti! :D Kätilö tutki uudestaan ja nyt kohdunsuu oli jo 6cm auki..kiire sen puudutuksen kanssa!

Päästiin siirtymään saliin ja mun piti käydä pötköttään siihen sängylle ja vauvalle laitettiin päähän anturi, jolla tarkkailtiin sykettä. Mieluummin olisin pysyny pystyssä ja liikkeessä. Kätilö oli tilannu spinaalipuuduksen mulle ja odoteltiin sitä. Sain heti ilokaasumaskin käteen ja aloin hengittämään sitä aika hurjalla tahdilla. Kätilö anto Juholle pussin käteen, jos mulle tulis siitä huono olo, ei onneks tullu. En ollu pitkiä hetkiä ilman, ettei olis ollu se maski naamalla. Juho joutu vaan seisomaan vieressä ja kestämään ku mä huidoin sitä ja revin vaatteista. En tiedä miks, ehkä se helpotti ku sain jakaa tuskan.. Kätilö voivotteli mun nuhaa, mut se ei ihan hirveesti vaivannu mua tän kaiken keskellä.

Klo 18:45 8cm auki ja anestesialääkäri saapui ja puudutti. Oli ihan hirveetä maata siinä vaan paikallaan kun sattui, mutta puudutettaessa pitää olla liikkumatta selkä pyöreänä. Heti kun  puudutus oli saatu laitettua kivut loppu kuin seinää! IHANAA!Vauva oli kasvot ylöspäin ja piti odotella josko hän kääntyisi. Nyt oli hetki aikaa jutustella ja naureskella, laittaa muutama viesti ja olla vaan.

Klo 19:40 kätilö tutki taas, täydet 10cm auki! Sit piti vaan odottaa, että tulee tarve ponnistaa.
Mut eihän sitä ihan heti tullu. En tiedä oliks se sitä , että olin niin puutunu. Musta alko tuntumaan,että se hidasti homman etenemistä ja tässä vaiheessa sit jo mietin, et olis pitäny kestää ilman puudutusta niin homma olis jo ohi. :D

Jossain vaiheessa se tunne kuitenkin tuli ja klo 20:51 8min ponnistelun päätteeksi Minni oli täällä!

Juho leikkas varmaan tässä välissä napanuoran ja vauva nostettiin mun mahan päälle.
Ja siitä yhtä nopeesti pois! Sehän oli veltto eikä hengittäny kunnolla. Kätilö imuroi vauvan keuhkoja tyhjäksi lapsivedestä. Ilmeisesti synnytys oli niin rankka, ettei pieni jaksanu huutaa keuhkojaan tyhjiksi.Vauva ei virkistyny, joten kätilö nappas syliin jo hieman sinertävän vauvan ja lähti viemään viereiseen  huoneeseen lisähapelle. Juho pääs sinne katsomaan ja kohta mulle tultiin kertomaan, että vauva lähtee lasten teholle, mutta ei ole mitään isompaa hätää.

Siinä sit makasin ilman miestä ja vauvaa.
Mut hei, olihan mulla istukka! Istukka, joka ei syntyny!
Sitä odoteltiin ja odoteltiin. Laitettiin oksitosiinitippa ja kätilöt paino mahan päältä. Se oli ihan hirveetä. Se ei vaan irronnu. Sit tuli vielä lääkäri, joka kiipes polvilleen siihen mun viereen sängylle ja kaikin voimin paino mahasta, että olis irronut. Tää oli ihan teurastusta. Jotenkin se oli saatava pois ja pian, etten vuotais sen kautta kuiviin (en onneks vuotanu pahasti).

Seuraavaks siis leikkuriin istukan irrotukseen. Niin reilu annos epiduraalipuudusta, että en tuntenu tai pystyny liikuttaa mitää kaulasta alaspäin. Istukka onneks lähti siinä ilmeisesti tosi helposti irti ilman mitään isompaa operaatioo. Taisin kattoo leikkurin kellon olevan 23:30.
Jouduin heräämöön niin pitkäks aikaa, että saisin edes vähän polvia nostettua. Puudutuksen aiheuttama tärinä oli jotain aivan hullua! Mun koko kroppa tärisi ja hytky. Siihen tarjottiin jotain lääkettä, joka veis tutinat pois, mut olin sitä mieltä, että mua oli lääkitty jo ihan tarpeeks enkä sit huolinu sitä.

Joskus kahen ja kolmen välillä yöllä Juho tuli mun luo heräämöön ja näytti kuvia puhelimesta meidän pienestä tytöstä. ♡ 3540g ja noin 50cm kuulin mitoiksi.


siinä hän on♡


Juho lähti kotiin yrittämään nukkumista ja mä pääsin noin 04:00 osastolle odottamaan aamua, että pääsisin näkemään vauvan.

Aamu tuli parin tunnin torkkujen jälkeen, mutta mulla ei ollu mikään kiire vauvan luo kun kätilö tuli kertomaan, että voi saattaa mut lastenosastolle. Mun piti eka saada aamupalaa ja käydä suihkussa. Oli jotenkin niin epätodellinen olo enkä vissiin oikein tajunnu et kyse oli mun ihan omasta vauvasta. Luulen et tää johtu siitä, että en ollu saanu olla vielä ollenkaan Minnin kanssa. Yleensä se äidin ja vauvan yhteinen matka kuitenkin alkaa jo synnytyssalissa.

Mutta voi sitä rakkauden määrää kun tavattiin kunnolla ekan kerran ja sain kärrätä pienen mun kanssa samalle osastolle. ♡



Kaikki kävi siis melko nopeasti. Oltiin vain kolme tuntia sairaalassa ennen syntymää. Vaikka lopussa tulikin vähän mutkia matkaan, jäi tästä synnytyksestä ihan hyvät fiilikset. Oltiin hyvissä käsissä!

Sanna♡


5kk kuulumiset ja neuvola

Minni täytti tiistaina huimat 5kk. Aika tähän asti on menny aivan tajuttoman hurjaa vauhtia..Ihan justhan tuo syntyi! Siitä pienestä rimpulasta on kasvanu jämäkkä neiti, jolta löytyy jo omaa tahtoa ja kova halu mennä eteenpäin. Toistaiseksi meillä on vaan liikuttu kierien ja sekin lähes joka kertaa salaa katseilta. Minni hymyilee ja höhöttää hassusti, yrittää kovasti jutella nätisti jokellellen tai kovaa kiljuen.


Varpaatkin on löydetty!

Tiistaina juhlapäivän kunniaksi aloitettiin kiinteiden maistelu sormiruokaillen. Ensimmäinen maistiainen oli avocadoa, mutta en usko että sitä juurikaan päätyi masuun saakka. Mutta ensi tutustuminen muuhunkin ravintoon kuin äidinmaitoon on tapahtunut.


Alunperin oli ajatuksena täysimettää täydet kuusi kuukautta, mutta päätettiin kuitenkin hieman aikaistaa kiinteitä. Minnille ei ole missään vaiheessa pullo kelvannut, joka on tarkoittanut sitä, että mua on tarvittu jokaiseen ruokailuun. Neljän kuukauden hulinat on nyt takanapäin, kiitos siitä! ,niin tuntui sopivalta ja rauhalliselta vaiheelta aloittaa.
 
 
Tänään käytiin 5kk neuvolassa ja saatiin mitoiksi 7240g 64,3cm ja pipo 41,0cm.
Neuvolavihkoon kirjattiin näin "Terhakka, aktiivinen tyttö. Kääntyy vatsalleen, varaa jaloilleen napakasti. Tarttuu leluun ja vie sen suuhun. Rokotukset -> tarvittaessa kipulääkkeet."...Nyt toivotaan, ettei noista rokotteista nouse kuume tai tule muutenkaan mitään kummempia oireita. Lisäksi Minni sai luvan istua pieniä hetkiä syöttötuolissa. Tää helpottaa paljon meidän ruokailuja.


Mukavaa viikonloppua!


Sanna♡


Ketkä me?

Niin että ketkä? Meitä on neljä. Siis Helmensolia kaikkiaan, koko maassa. Kaksi pientä tyttöä, Emma ja Minni, mutsinutturassa ja leggareissa kulkeva minä ja kerran vuodessa Norjaan kalareissulle pakeneva mies, joka aika hienosti kestää tätä meidän pinkkiä pursuavaa arkea.

Tällä hetkellä meidän arki koostuu vauvatreffeistä, neuvolakäynneistä, kotiläksyistä, cheertreeneistä ja ylipäätään siitä ihan tavallisesta perhe-elämästä ja piristävistä viikonloppureissuista.

Meidän vuosi 2017 oli niin tapahtumarikas, että se olis pitäny kirjoittaa ylös johonkin. Oli raskaus, polttarit, häät, esikoisen koulun aloitus, vauvan syntymä, nimiäiset ja paljon muuta! Siltä varalta, että tästä vuodesta tulee mitään sinne päinkään, ajattelin alkaa kirjoittamaan blogia meidän perheen arjesta ja sen pienistä iloista.
Tervetuloa perhe Helmensolan matkaan!

Sanna♡

Synnytys

Tästä tulee vähän pidempi pätkä. Kirjotan synnytyskertomuksen vielä kun se on suht tuoreessa muistissa. Kaikki ei menny ihan nappiin, mutta ...